Tuotteiden saatavuudet ja koronan vaikutus yritykseemme


10.9.2020 / - / Pessi

Kuten varmaan kuluttajatkin ovat jo valitettavasti huomanneet. Tiettyjen osien, pyörien ja tarvikkeiden saatavuus on tällä hetkellä erittäin epävarmaa koronaviruksesta johtunen.

Tässä kirjoituksessa käydään karkeasti läpi, miten tuotteiden saatavuusongelmat näkyvät meidän myymälässämme ja miten olemme parhaamme mukaan yrittäneet kiertää kyseistä ongelmaa.

Kevät ja alkukesä

Pyöräalalla on ollut melkoinen myllerrys keväästä lähtien. Ensimmäisenä meidän ajatuksemme oli hieman pelokkaat ja pelkäsimmekin, että juuri kovasti kevääseen satsatut palvelut, tuotteet ja muut tapahtumat epäonnistuisivat pahasti. Meidän onneksemme ihmiset siirtyivät kasvavissa määrissä ulkourheiluihin, joihin pyöräily hyvin liittyy.

Keväällä siis myytiin hyvin pyöriä ,lastenpyöriä ja varustetta. Huolto oli taas yli kapasiteetin sillä myös vanhoja pyöriä kaivettiin ennätyksellinen määrä esiin ja niillä tahdottiin liikkeelle.

Kevät siis pyöräalalla oli hyvä. Kunnes...

Kuin seinään tapahtui tavarantoimitukseen suuria ongelmia, kun lennot ja samassa lentorahti katkesi eikä myöskään laivaliikenne ollut yhtä aktiivista. Samassa myös tehtaita ja tuotantolinjoja suljettiin väliaikaisesti.

Tästä alkoikin semmoinen lumipalloefekti joka näkyy nyt pahimpana myymälöiden hyllyissä.

Kun paikalliset ja lähivarastot hupenivat kovaa tahtia tyhjäksi alkoi meillä valitettavasti eioon -myyminen. Tätä ennen toimitusajat venyivät ja toimitusaika-arviot eivät pitäneet. Tämä toi meille ongelmaksi sen, että emme uskaltaneet luvata mitään tuotetta ennen kuin se oikeasti meillä oli myymälässä käsillämme.

Pyörät loppuivat ensimmäisenä ja varsinkin naisten hybrid mallit olivat koko ajan kortilla täydennyksistä huolimatta. Hyvänä esimerkkinä toimikoon Cuben Hyde Pro naisten hybrid pyörä, jotka oli tilattu syyskuussa 2019 ja toimitukset sovittu maaliskuulle. Kuitenkin osa ennakkotilauksista saapui meille vasta nyt 2020 syyskuussa!

Katse tulevaisuuteen

Normaalissa tilanteessa tilaukset ovat menneet noin puoli vuotta etuajassa eli syksyn ja talven varustetoimitukset ovat tehty keväällä. Syksyllä tai loppukeästä olemme tehneet kevät ja kesäkauden tilaukset. Polkupyörien toimitukset ovat lähes ympärivuotisia, johtuen kausivaihteluista ja uusista malleista. Toki painottuen keväälle.

Nyt kuitenkin tavaroiden toimitukset ovat karkeasti vähintään puoli vuotta myöhässä, joten nyt syksyn toimituksiin tilatut tavarat pitäisi kestää syksyn ja talven yli jopa loppu kevääseen. Tämä luo haasteen tilauksille, sillä arviodut tilausmäärät pitäisi silti pysyä hallinnassa eikä tavaran vajautta saisi esiintyä.

Siitä syystä olemme tehneet tilaukset nyt hieman runsaammalla kädellä, jotta perustavara ei pääsisi loppumaan varsinkaan huollon puolelta. Kuitenkin voi olla edelleen tilanteita, jossa tuotteita ei vain yksinkertaisesti ole saatavissa ja tämän kanssa joutuu nyt hetken elelemään.

Positiivisin mielin ja hieman odottelua siis jossain tapauksissa on odotettavana. Homma kuitenkin jatkuu onneksi ja tästä pääsemme hyvin yhteishengessä eteenpäin!

-Pessi

10.9.2020 / - / Pessi

Sinua saattaa kiinnostaa myös

Pimeä aika on jälleen täällä

Pimeänä aikana on hyvä olla näkyvä! Onneksi markkinoilla on todella paljon erilaisia vaihtoehtoja polkupyörän valaisemiseen. Valittavana on muutaman euron paristokäyttöisistä led-huomiovaloista satojen eurojen akuilla toimiviin tehokkaisiin supervaloihin. Ei ole ihan sama millä v...

Jatka lukemista...



Liikkemme suljettuna kesäloman ajan 25.6-11.7.2021

Arvoisat asiakkaat Kevään sekä alkaneen kesän ajan kellonympäri pyöritetyn huollon ja kiireisen myynnin pyörteessä on aika rauhoittua hetkeksi. Pidämme myymälän ja verkkokaupan kiinni 25.6 ja palaamme taas kesäloman lepuuttamina sorvin ääreen 11.7 Toivomme asiakkaiden huomioiva...

Jatka lukemista...



Liikkumisjaroitukset ja polkupyörän huolto

Selvitimme Helsingin Polkupyöräilijöiden kanssa mahdollisten liikkumisrajoitusten vaikutukset polkupyörähuoltoihin. Pohdimme, että onko polkupyörän huoltaminen verrannollista auton tai muun kulkuneuvon huoltamiseen ja onko polkupyörän tuominen ja noutaminen huoltopisteestä. ...

Jatka lukemista...